Puiden henget

Heipä kaikille lukijoille

Puut vetävät kaikkia lapsia puoleensa. Puissa on energiaa ja se on yhteydessä keijujen valtakuntaan. Lapset viihtyvät luonnostaan paikoissa, joista löytyy keijuja. Ne saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja innostavat leikkimään. Lapset tunnistavat vaistomaisesti puun hengen.
Puiden henget ovat hyvin arvokkaita. Ne ovat rakastavia ja lempeitä ihmisiä kohtaan ja viihtyvät ihmisten lähellä. Ted Andrews

Ei ihme, että lapset rakastavat puissa kiipeilyä, metsissä rymyämistä ja puiden alla leikkimistä. Eikä ihme, että moni lapsi kertoo nähneensä luonnonhenkiä.

Jos lapsesi kertoo tarinoita luonnonhengistä: keijuista tms. Voisin ilomielin julkaista niitä blogissani. Joten laittakaa vain rohkeasti lastenne satuja ja kuvituksia minulle. Palkkioita en valitettavasti maksa, ajatus on, että voisimme kirjoitella kirjoittamisen riemusta ja kertoa toisillemme satuja.

Pääsi loru

Omiin loruihin laitoin lorun -Hiiden koulumatkasta- ja kuvan myös. Tuli hiukan Kylli-tätimäinen olo; loru pyöri päässä samalla, kun väänsin kuvaa valmiiksi.

Lorut ovat olleet minulle hyvin rakkaita aina (satujen lisäksi). Muistan vieläkin yhden loru-rallatuksen alun. Luin sen jostain aikuisten romaanista. Itse romaania en muista, mutta lorun kyllä. Aikaa on vierähtänyt noin nelisenkymmentä vuotta.
Lorurallatus meni näin:

rimminnällä, rimminnällä
rimminnällä reen
everst perra peen
lutvik lukka seen
vuotokrassa
krassa seen
untan kriimantee

loru jatkuu, mutta mulla muisti pätkii. 6.2 torstai: muistin, kuin muistinkiin, lopulta, koko lorun. Nyt se on korjattuna tuossa yllä.

Toivoisin joskus muistavani kirjan, mistä sen luin. Voisi tarkistaa, kuinka lorurallatus loppujen lopuksi menikään. Kummasti se vain on muistin syövereissä "makoillut". Aina välillä se sieltä kurkistaa ja muistuttaa itsestään. 

Satu luettavaksi

Laitoin sadun pikkuisesta suohiidestä luettavaksi omiin satuihin. 
Tai ehkä se enemmänkin kertoo, kuinka pelko sulkee ovia ihmeiden täyttämään elämään. Pelko pysäyttää virtojen juoksun ja tuulen tuiverruksen.

Elämän taika

Elämän taika ei ole saavutettavissa eristäytymällä elämästä tai päivittäisestä toimistamme. Se vaatii riittävän avoimena olemista, jotta voi ottaa vastaan jokaisen päivän tarjoamat lukemattomat mahdollisuudet. Sen tavoittaa vain oivaltamalla, että kasvu ja kypsyminen ei ole sisäisen lapsemme kieltämistä tai huomiotta jättämistä. Lapsenahan maailma oli täynnä ikiaikaista lumoa. Silloin matkasimme meidän maailmastamme sinne, mitä kutsumme kuvitelluksi. Enää emme näe lapsen silmin. Sen sijaan pilkkaamme ja nauramme niitä, jotka näkevät.
Ted Andrews

Viime talvena, eräällä metsälenkillä, näin jotain kummallista männyn oksalla.

Sadutus

Hei

Laitan linkin, jossa pääsee tutustumaan sadutukseen.

http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Sadutus/sadutusohje.htm

Omat lorut

Uusi loru kuvan kanssa lisätty omat lorut -sivulle.
Lisäsin Sanaleikkejä -sivun, johon kokoan leikkejä, joissa käytetään sanallista ilmaisua leikkimiseen.

Omat sadut

Omat sadut sivulla on pieni tarina Vertti Miekkosesta, Martista ja palohälyttimestä. Kirjoitettu ja kuvitettu tekemisen riemusta.

Kirjoittaminen

Satujen kirjoittamista pidetään aika haastavana lajina. Ei riitä, että annat mielikuvituksen palaa ja kirjoitat mitä sylki suuhun tuo.
Haasteena itse koen tekstin tuottamisen sellaiseen asuun, että "lapsikin" sen ymmärtää, mutta kuitenkin teksti olisi hyvin kirjoitettua.
Tove Jansson:in kirja "Muumilaakson marraskuu" sai minut (jälleen kerran) huokailemaan Toven nerokkuutta luoda tekstiä.

Teksteissäni pyrin pääsemään "omaan ääneen", joka olisi hauskaa ja samalla nokkelaa. Luotan lasten kykyyn ymmärtää enemmän kuin me aikuiset oletamme. Lapsille tarkoitetun kirjallisuuden lukeminen olisi varmaan meille aikuisillekkin hyvää tekevää. Hyvä satu tai fantasiatarina pitää sisällään paljon, enemmän kuin päältä uskoisi. 
En pelkää oman katu-uskottavuuteni menettämistä, vaikka lainailenkin kirjastosta Astrid L.,Tove J., tuotantoa (uudelleen ja uudelleen) ym. lasten satukirjoja. En häpeä tunnustaa lukevani Terry P. fantasiaparodioita mahakippurassa.
Päätin yli kymmenen vuotta sitten: En halua vanheta viisaasti, vaan haluan heittäytyä huppuksi.

Vaikka olen kirjoittanut enemmän ja vähemmän koko ikäni, koen olevani aika alussa. Vasta viime vuosina olen päässyt kirjoittamaan enemmän ja kun minulle tarjottiin kustannussopimusta (usean hylkäämisen jälkeen), sain rohkeutta tarttua kirjoittamisen haasteeseen vakavammin.

Sitä, tuleeko minusta koko kansan kirjailijaa, ei voi tietää. Mutta saan luoda ja elää hetken niissä satu- ja fantasiamaailmoissa, mitkä koen lapsenlailla olevan olemassa (ainakin minun mielikuvituksessani).

Saduntekijä

Hei sinulle, joka eksyit tälle blogille.

Olen rakastanut satuja, fantasiaa ja loruja aivan pikkutytöstä asti. 
Pikku tyttönä olin tosissani väittänyt nähneeni keijuja ulkona. Muistan myös, että uskoin vakaasti jonkun otuksen asuvan sänkyni alla ja yritinkin hypätä vuoteeseeni kaukaan. Lisäksi kiedoin jalat tiukasti peiton sisään, ettei mokoma otus vain koskisi niihin.
Kun opin lukemaan, luin, luin ja luin.  

Omien lasten syntyminen antoi minulle taas hyvän syyn palata satujen ja fantasian pariin. Aikuisille suunnatun fantasian lukeminen sai erään tuttavani kysymään minulta: Onko sinulla jäänyt jotain puutteita lapsuudessa, kun pitää tuollaista roskaa lukea?
En osannut kuin nauraa. Ahersin sillä hetkellä "Taru sormusten herrasta" -kirjaa läpi. Tämä tapahtui 80-luvulla.
En ole saanut vastausta vieläkään, onko lapsuuteni jäänyt jotenkin vajaaksi, mutta yli viisikymppisenä edelleen luen satuja ja fantasiaa, sekä kaikkein tärkeintä: kirjoitan ja luon sitä itse.