Soilin satuja pdf:nä ja äänitteinä


Satuja ei ole oikoluetettu kenelläkään, joten kirjoitettuun tekstiin on lisättävä virhevaroitus. Kutsun tämän sivun tuotoksiani ite- tai kansantarinoiksi.

Likkaamalla linkkiä pääset niitä lukemaan ja kuuntelemaan.


TEKSTI: Pyykkipäivä
Saduntekijä ja Puuskatuuli -sarjasta tuttu Puuskatuuli seikkailee omilla teillään ja tapaa Tuhkapilven ja mitä voikaan sattua ihan tavallisena kesäisenä pyykkipäivänä

TEKSTI: Hylätty hautausmaa
Ihmiset ovat hylänneet kylän ja hautausmaan. Hautausmaalla asuva pieni Senttihiippi saa tarpeekseen rehottavista kasveista.

TEKSTI:  Vaarallinen yö 
ÄÄNITE:  Vaarallinen yö äänite
Ruusupavusta syntyy kuunlapsi juuri sinä yönä kun metsässä on vaarallista

TEKSTI:  Ukkosen jälkeen
ÄÄNITE:  Ukkosen jälkeen äänite
Sumupää herää lammen rannalla muistinsa menettäneenä ja lähtee etsimään itseään ja kotiaan.

TEKSTI:  Satu sadusta, joka asui piironginlaatikossa
Satu livahtaa hylätystä piirongista ja lentää avoimesta ikkunasta vapauteen.

TEKSTI:  Lehtipeikon juoru
ÄÄNITE: Lehtipeikon juoru äänite
Lehtipeikko saa pienen Suohiiden mielen hiukan sekaisin.

TEKSTI:  Vertti Miekkosen onnellinen lapsuus
Martti pelkää huoneensa piipattavaa palohälytintä, mutta mikä siellä oikeastaan piippaakaan?

TEKSTI: Tyttö ja puunhenki 
Pihalla kasvavissa puissa saattaa olla ihan mitä vain.


2 kommenttia:

  1. Kiitos Soili ihanasta blogista! Poikani, Atso (4), kertoi aamulla heti herättyään, että pelkää palohälytintä. Luin pojalle sitten tarinan Vertti Miekkosesta, ja eipä enää pelotakaan. :)

    VastaaPoista
  2. Hei
    Ihanaa, että satuni auttoi. Juuri sitä yhtenä tavoittelen tällä blogilla. Kiitoksesi saa minut tuntemaan nöyryyttä ja kiitollisuutta, että uskallan tehdä julkisesti sitä, mitä rakastan eli höpsöillä. Sadut, oikein rakennettuna, auttavat ja helpottavat. Meillä on ihan tarpeeksi kamaluuksia ympärillämme ja kaikenlainen taide on parhaimmillaan parantavaa, ei pahaa oloa lisäävää.

    Kiitos sinulle ja Atsolle terveisiä
    toivoo: Soili

    VastaaPoista