Yökoulu ja turmion teatteri

Vietin lauantain (24.1.26) oikein rattoisasti. 

Pikkulikkojen kanssa kävimme katsomassa Lappeenrannan kaupunginteatterin toiseksi viimeisen esityksen -Yökoulu ja turmion teatteri-. Molemmille tytöille ensimmäinen kerta elävässä teatterissa ja molemmat olivat aivan haltioissaan esityksen jälkeen. Pienempi, Vilja 3v, ilmoitti autossa että haluaa myös näytellä. 

Olin itsekkin aivan myyty esityksestä ja mukana täysin rinnoin. Jälkeen päin tuli vahva tunne että lastenkulttuuri on tosiaankin se minun juttu. Omassa kirjallisessa työssä ollut nyt pientä kriisiä: Mitä haluan kirjoittaa, kenelle haluan kirjoittaa, miksi haluan kirjoittaa? Kysymyksiä jotka ponnahtavat aina välillä esille.

Huomaan kuinka "vastuullinen aikuinen" minussa monesti kuiskuttelee: kirjoita aikuisten oikeita runoja, kirjoita aikuisten oikeasti. Ole vakavasti otettava kirjoittaja?

Nyt havahduin siihen kuinka itselläkin on vieläkin joissa syvällä sopukoissa ennakkokäsityksiä lastenkulttuurin tuottamisen arvosta. Siihen on toki vaikuttanut matkan varrella muiden ihmisten mielipiteet kuinka lastenkirjallisuus -ei ole oikeata kirjallisuutta- ja -onko minulle jäänyt lapsuudesta jotakin vajaaksi kun vielä aikuisenakin luen satuja-.

Olen lukenut viimeaikoina aikuisten fantasiakirjallisuutta. Se on kaikkea muuta kuin kevyttä ja jännittävää satumaailmoissa seikkailua. Ehkä itseäni jopa häiritsee kuinka syvälle väkivallan ja kaikenlaisen alistamisen ja raakuuden maailmaan aikuistenfantasia sukeltaa. Voin pahoin kaikenlaisesta väkivallasta ja raakuudesta. Sisälläni nousee myös raivoa jonkin ihmisryhmän  tai luonnon alistamisesta ja kaltoinkohtelusta. Olen kuitenkin urheasti lukenut läpi kohdat jotka olisin esim. elokuvassa jättänyt katsomatta. Toki ymmärrän että näin aikuisten kirjallisuuden on toimittavakin.

Olen kai ikuinen vaaleanpunaiset lasit päässä ja satumaailmoissa haahuileva mummeli, jonka kuuluukin kirjoittaa lastenkirjallisuutta. Satumaailmoja joissa on jännitystä lempeässä muodossa hitusella huumoria. Maailmoja jossa asiat suttaantuvat lopulta pienen jännityksen jälkeen parhainpäin. 

P.S Näin teatterissa näyttelijä Minna Kivelän. Istui katsomossa aika lähellä meitä. 

Alla poikani ja lapsenlapsen keskustelusta lauantai-iltana:

Aava tilailee minulta milloin mitäkin pientä neuletta, nyt vuorossa kynsikkäät. Voi kuinka minä rakastankaan heitä, kahta pientä tytöntylleröä💞