Hei
Joulun odotukseen laitan tänne Kaija Pakkasen runon
LINTULAUTA
Olin lapsi, kuuden vasta.
Vain vähän tiesin maailmasta.
Maan pallokartan tiesin,
lampaan, suden pentuen,
sodan, pelon, joulun sanoman,
ja lapsen musta sekä valkoisen.
Niin joulu olikin, ja minä ikkunassa
kuin hiiri hiljaa seisoin katsomassa,
mitenkä pihapuitten pienet asujat
talia lintulaudallani nokkivat.
Vaan mitäs nyt tapahtuu?
Närhi, pihan suurisuu,
joka koivun oksalla
on kyyristellyt pitkän ajan,
lentää lintulaudan katolle,
ajaa tintit hujan hajan,
laudan sisään kumartuu,
koko talimöykyn suuhun sieppaa,
ja koivun oksalle taas kieppaa.
Siellä sitten talin möyhentää,
kaikki pikkulinnut ilman jää.
Minä mietin:
Joulustahan eivät linnut tiedä,
niinpä iso närhi saattoi viedä
väkevämmän voimaa käyttäen
koko lintulauman ruoan itselleen.
Mutta miksi ihmiset
hellämielin joululahjat antaa,
ja jo viikon päästä toisillensa
samaa vanhaa kaunaa kantaa?
Laitan myös linkin lukukoiran Sylvin facebook -sivulle, missä on hauska video, kun Sylvi tapaa joulumuorin:
https://www.facebook.com/lukukoirasylvi/
Hyvää joulua kaikille toivottaa Saduntekijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti