Päivittelin hiukan Kirjoittaminen -sivua.
Tänään aloitin paikallisessa kirjastossa satutuokion pitämisen. Luin lapsille M Christina Buterin kirjan Siilin sadepäivä.
Saattoi olla niin, että nautin tuokiosta enemmän itse kuin lapset. Se vain vahvisti omaa satujen ja lastenrunojen kirjoittamista.
Luin aluksi Kaija Pakkasen kirjasta Leikkimökin runokoppa seuraavan runon.
Mistä sadut tulevat
Mistä sadut tulevat?
Mummin tilkkuvakasta,
kesämökin takasta,
sateen kirjokaaresta,
kaukaisesta saaresta,
polunvieren kukasta,
sinisestä sukasta,
maailmasta suuresta,
oman korvan juuresta.
Sieltä sadut tulevat.
Kun juttelin lapsille tuosta oman korvan juuresta, niin yksi suloinen pieni tyttö alkoi hiplata korvansa taustaa ja samalla kuunteli minua ruskeat silmät suurina.
Näky oli niin valtaisan ihana, että sydämeni oli pakahtua silkasta ilosta.
Kuinka ihana onkaan lasten maailma, jossa on mahdollista, että sadut todella voivat tulla korvan juuresta, hiukan kun vain hieroo korvaansa.
Muistin itseni pikkutyttönä ja kuinka kaikille ihmeille oli tilaa. Isä oli taikuri, joka osasi taikoa minulle sellaiset kengät, jotka halusin. Sänkyni alla eli mörkö ja vaikka hiukan sitä pelkäsin (kiedoin jalkani tiukasti peiton sisään, ettei se niitä pääse hippailemaan), niin siellä se asui monta vuotta. Satu nenäänsä pyykkipojilla kaunistavista prinsessoista sai minut uskomaan, että jos onnistun nukahtamaan huulet hymyssä, kaartuvat ne lopullisesti ylöspäin ja näytän alati siltä, kuin hymyilisin. Yritin myös metsästä etsiä pieneen marjakoriini mörrimöykkyä, jonka kuljettaisin kotiin.
Toivon hartaasti, että kaikki antavat lastensa mielikuvituksen lentää ja ruokkivat sitä arvosta lahjaa kauniilla saduilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti