Hei
Jatkokertomus -sivun tarina Puunhenki sai tänään jatkoa.
Kuuntelin Kreeta Onkelin haastattelun, missä hän kertoi halunneensa kirjoittaa lastenkirjan, joka ei ole fantasiaa (Poika, joka menetti muistinsa). Toki hän on jäljillä siinä, että fantasiaa kirjoitetaan paljon nykyään. Vaikka onhan fantasiaa ja satuja lapsille kirjoitettu aina. Samoin ns. reaaliteetteihin pohjautuvaa kirjallisuutta.
Oman lapsuuden "ei fantasia" kirjat, esim.:
Anni Polvan: Tiina -kirjat
Astrid Lindgrenin: Eemeli -kirjat
Hauskin mielleyhtymä ajatuksesta menettää muistinsa, vei minut muistelemaan Oiva Paloheimon kirjaa -Tirlittan-, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1953.
- Tirlittan lensi kanavaan. Tirlittan upposi. Tirlittan nousi pinnalle. Tirlittan hengitti-.
En muista, milloin minulle luettiin, vai luinko itse ko. kirjan? Mutta kirja jäi mieleen, lauluineen. Jokin siinä vain kolahti.
Kirja on kyllä aika huimalentoinen, mutta hauska. Mieleen on jäänyt erityisesti luuvaloa sairastava täti.
Kannan muistini sopukoissa lukemieni kirjojen jättämää jälkeä. Voi olla, että mielikuvitukseni rakastaa kaikkea mahdollista lumoavaa ruokaa, mitä tarjoan sille lukemalla, katselemalla, kuuntelemalla ja kirjoittamalla. Niin tai näin, siellä ne vain näyttävät olevan ja oikeassa hetkessä muistot mönkivät päivänvaloon ja saan kiinni lumosta, jonka tarina kauan sitten minulle antoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti