Unen neito

Kuvasin tällaisen näyn ja kuinka Kaija Pakkasen Unen neito siihen sopiikaan. Varmaan itsekkin vielä jonkun runon kuvaan väsään.

UNEN NEITO

Unen neito väsyi ihmisiin

ja ihmisten unien luomiseen,

ja päätti jättää kaiken

jonnekin huomiseen.

Hän varkain lähti, hiljaa niin

hävisi metsän hämäriin.

Yönherkkä, valpas metsänväki

niin oudon kauniin neidon näki,

joka haihara tukka hulmuten

kiiruhti poikki polkujen

jättämättä varjoaan

liepeisiinsä liehumaan.

Niin varjoansa vailla,

mutta varjon lailla

unen neito riensi eteenpäin,

päämäärää vailla

varjon lailla

yhä eteenpäin.

Kun pimeä haihtui aamun kajoon,

pedot lähtivät pesistä saaliin ajoon,

ja käki koivussa kukahti,

unen neito uupuen kuunteli,

keri pitkät hiuksensa tyynykseen

ja - omiin uniinsa nukahti.

Kaija Pakkanen

Leikkimökin runokoppa 1982

Marraskuuta

Talven alkua. Täällä pohjoisemmassa jo hivenen lunta ja pikkuista pakkasta.

Kuvassa on koirani Pöysti. Kuvan otti poikani Marko noin viikko sitten. Pöysti rakastaa talvea ja lunta. Pentuna se syöksyi lumikinosten sisään, nyt vanhempana se tyytyy pyörimään lumessa. Mutta pitää edelleen hauskaa. 

Suomalainen kansanruno kertoo näin:

Lumisade

Tyttö taivahan takana

tyynyjänsä typsyttävi,

nauhojansa napsuttavi.

Laitan vielä runon jäniksen marraskuusta:

Jäniksen marraskuu

Oli marraskuu.

Oli pelto jo musta.

Jänis, jänöjussi

(voi sentään innostusta!)

oli hyppinyt puutarha-aitani taa - 

nähnyt jotakin, mikä kiinnostaa....

Pujahti sisään:

"Selvitän salan!"

"Nälkä on armoton",

vannoi se valan.

Arvioi kaalimaanialan.

Nakersi nälkäänsä

kaalinpalan.

"Kohta kaalista

kiitellä alan",

lupasi jänis - 

ja loikki pois jalan.

Josef Guggenmosin mukaan Kaarina Helakisa