26.4.2020

Metsäretkipäivä



Luonto on minulle hyvin tärkeä tai oikeastaan se on elintärkeä. Tekstini ovat saaneet innoitusta luonnosta ja siihen liittyvistä kansanuskomuksista. Lapsuuteni vietin maalla ja tällä hetkellä saan taas elää luonnon ympäröimänä.
Metsäretket ja luonnossa oleskelu ovat olleet elämässäni itsestään selvyyksiä. Metsä on minulle ystävä ja turvapaikka, kaikille se ei sitä ole. Metsää voi pelätä tai siitä ei yksinkertaisesti vain pidä, syystä tai toisesta. Kaikki eivät ole metsäläisiä ja sitä on kunnioitettava.
Luonnon hyvinvointivaikutukset ihmisiin ovat kuitenkin kiistattomat, onhan ihminen rakennettu samoista rakennuspalikoista kuin muukin luonto. Hyvä uutinen on, että osa luonnon hyvinvointivaikutuksista voidaan saada vierailemalla metsissä ja yleensä luonnossa virtuaalisti tai tuomalla sisälle luontoa eli viherkasveja. 

Linkki yhteen virtuaaliseen metsäkävelyyn:

👆Hyvän mielen metsäkävely

Nykyisin näitä on jo mukavasti saativalla netissä. Joten alla olevaa lasten metsäretkipäivää voi viettää vallan mainiosti omassa olohuoneessaan. Telkkarista virtuaalimetsä näkymään, piknikki lattialle viltin päälle ja ikkunat sekä parvekkeen ovet auki. Retken aikana tai sen jälkeen voi sitten kokeilla vaikka edellisen vuoden metsäretkipäivän runokilpailua omassa perhepiirissä. Ohjeet runottamiseen alla. Vuoden 2020 metsäretken kilpailuna on sävellys ja siitä tietoa alla olevasta linkistä:


👆Suomen lasten metsäretkipäivä 15.5.2020


Suomen lasten metsäretkipäivä 15.5.2019

Ohjeet runottamiseen:

Pienten lasten voi olla vaikea keksiä runoa kylmiltään. Siksi suosittelemme runojen tekemiseen runottamista. Runottaminen pohjautuu sadutusmenetelmään. Saduttamisessa lapsi saa itse kertoa sadun tai tarinan ja aikuinen kirjoittaa sen ylös sellaisenaan. Kun satu on valmis, aikuinen lukee sadun lapselle. Lapselta kysytään, haluaako hän muuttaa tai korjata sitä vielä. Jos ei, satu on valmis. 
Olemme soveltaneet tätä ajatusta runottamiseen. Näihin runottamisohjeisiin olemme lisänneet sen, että aikuinen voi apukysymyksillä auttaa lasta tuottamaan runoa.
Metsäretkipäivän runokilpailussa pienten lasten runottaminen on sallittua runon tuottamiseksi. Ihan pienten, juuri puhumaan oppineiden, runot voivat olla myös metsään liittyvien asioiden nimeämistä. Tämä onnistuu helpoiten tekemällä runo metsässä. Haluamme kuulla, mitä ajatuksia lapsilla on metsästä.

Ohjeet:
1) Kerro lapselle, että nyt sinä saat kertoa runon metsästä ja minä kirjoitan sen muistiin. Runo voi alkaa myös spontaanisti lapsen aloitteesta ilman, että tietoisesti teette runoa. Tämä on helpointa toteuttaa metsässä tai metsän läheisyydessä.
2) Jos lapsi ei innostu tai ei tule mitään mieleen, lasta voi ja saa auttaa runottamisessa kysymyksillä, esimerkiksi:
Mitä metsässä näkyy? Miltä metsä näyttää? Miltä metsässä tuoksuu? Mitä metsässä kuuluu? Millainen metsäretki meillä on?
Kysymykset voivat olla myös sellaisia, jotka sopivat juuri teidän runoretkeen. Kysymysten kannattaa olla mahdollisimman avoimia.
3) Kun runo on valmis, runo luetaan lapselle. Kysy lapselta, haluaako hän muuttaa tai korjata sitä. Jos lapsi on tyytyväinen, runo on valmis. Tämän kohdan voi toteuttaa myös sen jälkeen, jos lapsen aihe vaihtuu.
(4)  Lähettäkää metsäretkipäivän runokilpailuun!) KILPAILU ON JO OHI!
Esimerkki runottamisesta:
Kävelimme tänään taaperon kanssa metsän vierestä ja lapsi hihkaisi spontaanisti ”Metsä!”. Aika runoilla! Aikuisen apukysymykset ovat suluissa:
Metsä!
(Niin on! Mitä metsästä?)
Haluu mennä sinne!
(Mitä haluat tehdä metsässä?)Haluu sinne leikkimään!
Ja sitten aihe vaihtui. Tästä hetkestä kirjoitin ylös runon:
MetsäHaluu mennä sinneHaluu sinne leikkimään
Enni 2v.

11.4.2020

Kummallisia aikoja



Linkistä pääset katselemaan lukukoira Sylvin vlogia:

👆Lukukoira Sylvin vlogi

Kummallista aikaa

Eletään kummallisia aikoja. Ihmiset ovat paljon kotonaan ja monelle tulee tekemisen puutetta. 
Nyt voisi olla hyvä aika sukeltaa satujen ja fantasian maailmaan. Netti mahdollistaa monin eri tavoin käydä toisenlaisissa todellisuuksissa: e-kirjat, äänikirjat, podcastit, luetut sadut, elokuvat, pelit yms.
Itselleni vaikeina aikoina (niin lapsen kuin aikuisenakin) on antanut paljon lohtua ja voimia vierailu muissa maailmoissa. Mielikuvitus ja sen voima on mahtava. Se on myös innoittanut minua omiin tarinoihini ja kirjoittamiseen.
Nykytekniikka mahdollistaa tarinoiden taltioimisen monin eri keinoin. Perinteinen kirjoittaminen, äänittäminen ja puheesta tekstiksi -toiminto. Viimeeksi mainittu löytyy kaikista älypuhelimista ja tableteilta. 
Jos kirjoittaminen tuntuu vaikealta, mutta sisällä asuu pieni tarinankertoja, niin äänittäminen ja puuheesta tekstiksi -toimintoja kannattaa kokeilla. Niitä voi sitten julkaista monissa eri kanavissa. 
Ja eikun tuottamaan tarinoita.