Kirjoitusjumi, rakas kaverini kirjoittamisessa

Kirjoitusjumi, tuttu ja turvallinen kaverini 

Kirjoitusjumini liittyy vitkutteluun, jolloin kirjoittamisen sijaan tulen tehneeksi erilaisia sijaistoimintoja (esim. siivous, ruuanlaitto, tabletin selaaminen, lepään nyt ja kirjoitan huomenna). Lykkään kirjoittamista aina vähän eteenpäin erilaisilla verukkeilla ja näin välttelen kirjoittamisen aiheuttamaa hetkellistä epämukavuuden tunnetta. En ole edes ihan varma mistä tämä epämukavuus kumpuaa tai mihin se kirjoittamisessa liittyy. Joskus aikoinaan ajattelin sen liittyvän siihen että aina kun aloitan kirjoittamisen niin tulee jokin este: perheessä joku sairastuu, kotityöt kasaantuvat, palkkatöissä alkaa tiiviimpi tahti eikä näin ollen jää aikaa yms. 

Mutta... dadaa.. huomasin toissa viikolla kuinka niin rakas kirjoitusjumi taas hiipi vierelleni. En osaa sanoa mitä oikein tapahtui mutta jumi tuli. Sijaistoimintoja suorittaessani sain itseni kiinni seuraavista ajatuksista:

• ei ole oikein ideaa miten tarina jatkuu (Puuskatuuli ja Taikapuu)
• mitä oikein haluan kirjoittaa vai haluanko kirjoittaa mitään (runot vs. tarinat vai kumpikin. Aikuiset vai lapset vai kumpikin.)
• miksi oikein kirjoitan, mikä on minun motiivini kirjoittaa, mitä haluan saavuttaa kirjoittamisella

Listaan olisi vielä lisää noita "ajatuspieruja", mutta tuossa ehkä tärkeimmät joiden äärelle oli pysähdyttävä. Vastauksia minulla ei ole, ainakaan vielä. 

Tiedän kokemuksesta että pidemmällä tähtäimellä vitkuttelu kuitenkin johtaa siihen, että kynnys kirjoittamiseen kasvaa entistä korkeammaksi. Tämä puolestaan saa aikaan enenevissä määrin hankalia tunteita.

 Eikä auta vaikka kuinka yrittää muistuttaa itseään kuinka iloa tuottavaa on leikkiä sanoilla, rakentaa niillä kuva (runo) tai kokonainen tarina. Onneksi kokemus on myös opettanut että jumista pääsee ja kirjoittaminen taas sujuu.